Elämässä menossa kaikenlaista.Minut irtisanottiin vuosi sitten , enkä ihan vielä tiedä,miten elämä tästä etenee.Kun huomaa ,että on yksin pitämässä huolta isosta talosta ja rahaa on minimaallisen vähän, on vitsit välillä vähissä. Luovuus ja kekseliäisyys lohduttavat ja auttavat rahallisestikin välillä,mutta sitä en meinaa kestää, että mahdollisuuteni auttaa toisia ,rahalllisesti tai muuten, ovat niin minimaalliset. Jonkilainen ikäkriisikin on menossa : jos et tee asioita nyt, et ehdi tehdä niitä koskaan. Joskus itken murheitani, mutta suurimman osan aikaa olen vain murheellinen tai koitan kohdistaa ajatukseni johonkin mukavaan tekemiseen.
Talon myyminen ahdistaa ja vaikka muuttaminen pieneen asuntoon,missä kulut olisivat vain murto-osa nykyisistä olisi taloudellisesti ehkä järkevää, luulen, että kuihtuisin sitten vain pois.
Takerrun päivittäin ajatukseen,että tänään minulla on kaikki tämä ( villiintynyt puutarha, mahdollisuus puuhastella kaikkea mahdollista, rakas talo ja sentään ruokaa pöytään laitettavaksi) ,jota elämäkseni kutsun.
Minä haaveilen ,että osaisin käyttää päiväni ja aikani oikein , että raha-asiani muuttuisivat paremmiksi ( viiden miljoonan lottovoitto voisi auttaa joissain huolissa, mutta ei sekään mikään loputon onnen tae olisi). Minä haaveilen kanoista kaakattelemassa pihassa, tomaateista kasvihuoneessa, uskalluksesta tehdä rohkeita päätöksiä elämäni asioista. Joskus varovaisesti haaveilen kumppanista ,jonka kanssa voisi tehdä tuunausbisneksiä ja hyväntekeväisyyttä ja samaan hengenvetoon jo pelkään päätyväni taas toisen ihmisen vääränlaisen määräilyn alle.
Joten tässä olen elämä. Aika haavoittuvaisena ja tyhjiin imettynä. Minä sinnittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti